TIETOA MINUSTA

Hei!

Kiva kun löysit sivuilleni.

Olen kajaanilainen teatterialan freelancer, laulunopettaja, kouluttaja sekä TRE- ja joogaohjaaja. 

Laulussa ja sen opetuksessa minua kiehtoo kunkin ihmisen oma ääni, lempeä musiikista nautiskelu.  Yksi iso oivallukseni opettamisesta on, että tehtäväni opettajana on olla turvallinen ja kohtaava hermostojemme tasolla asti. Vain näin oppimista voi tapahtua turvallisesti. Olen opettajana kohtaava ja lempeän jämäkkä ja pyrin aina kohtaamaan oppilaani traumasensitiivisesti. 

Olen opettanut kaiken ikäisiä ja tasoisia oppilaita koululaisista ikäihmisiin. Parhaimmillani olen laulun perusopetuksessa, jossa saan todistaa maagista oppimisen iloa ja laululle "syttymistä". Muistathan ettei ole koskaan liian myöhäistä opiskella laulua tai aloittaa rakasta harrastusta uudestaan. Koulutan mielelläni myös isompia ryhmiä oman äänen ja musiikin parissa. 

TRE®:n pariin löysin vuonna 2015. Epämääräinen "kaikki ei ole nyt hyvin" -fiilis ja laulua haittaavat jännitykset kehossa veivät menetelmän äärelle. Kehomme on niin viisas ja täynnä tietoa eletystä elämästä. TRE-ohjaajaksi valmistuin vuonna 2016. Voit käydä lukemassa lisää menetelmästä täältä. Tre-ohjaajana olen perustason kuunteleva ja läsnäoleva ja ohjaaja tunnistan oman osaamiseni hyvin. Ohjaan asiakkaan aina osaavimpiin käsiin jos juteltuamme koen, ettei ammattitaitoni riitä juuri sinun auttamiseen. 

Joogaa olen rakastanut aina, mutta vasta TRE prosessin käynnistyttyä löysin uskalluksen hakeutua joogaohjaajakoulutukseen. Opiskelin Hatha Flow -joogaohjaajaksi vuonna 2019. Mielenkiintoinen matka joogan polulla on muuttuva ja alati kehittyvä. Onneksi. Joogaa ohjaan jonkin verran. Haaveissa on aloittaa tunteja kauden 2024-2025 aikana. Ilmoitan niistä täällä ja sosiaalisen median kanavissa. 

Tunteja voi ostaa itselle tai lahjaksi. Soittele tai laita sähköpostia niin jutellaan lisää. 

Minut voi tilata keikalle pieniin yksityistilaisuuksiin. Keikkailen tällä htekellä sähköpianon kanssa ilman äänentoistoa. Pientä ekstrahohtoa saat lauluesityksellä esimerkiksi perhejuhliin oli ne sitten nimiäiset, pienet häät, syntymäpäivät tai hautajaiset. 

Työhyvinvointisessioihin TRE ja jooga ovat ihania ja yhdessä laulaminen tekee aina hyvää. Kysy, niin mietitään sopiva kokonaisuus juuri sinun tai ryhmäsi tarpeisiin. 

Perheeseeni kuuluu puoliso, kolme kouluikäistä lasta ja pikkuinen havannankoira Aamos. Töiden lisäksi viihdyn esimerkiksi kaikenlaisissa vesissä, saunassa, luonnossa ja läheisten parissa. 

***

Opetan ja ohjaan kauniissa harmonisessa tilassa Kirkkokadulla, jonka jaan Ihana Photographyn Jennin kanssa. Tilaan mahtuu yksilötunnit sekä pienryhmät. Isommille porukoille etsin tilan muualta.

*** 

Lisää esitystaiteeseen liittyvistä töistäni löydät Vaara-kollektiivin sivuilta www.vaarakollektiivi.fi.

Instagramista löydyn nimellä @sarasaxholm ja Facebookista Sara Saxholm: Laulutunnit / TRE-ohjausta / Joogaa.